Avanteen sulku ja j-pussin käyttöönotto

 

Mulla suljettiin avanne syyskuussa. Leikkaus tehtiin nukutuksessa, joten leikkaukseen valmistautuminen oli samanlaista kuin aiemminkin. Tällä kertaa ei tullut epiduraalia, joten siinä mielessä oli helpompaa. Ja sanon heti alkuun etten unohda, että tälle leikkaukselle tuli hintaa 125€. Sairaalassa olin kolme yötä. Lenkkiavanne oli mulla noin neljä kuukautta. Se oli hyvä aika mun mielestä. Ehti hyvin toipuun edellisestä leikkauksesta ja oli sellainen ”luotto” siihen, että kyllä se pussi alkaa toimiin ja kaikki on siellä varmasti parantunut.

Toipuminen lähti tosi hyvin käyntiin, oli energiaa, jaksoin liikkua ja ruoka maistui. Ekan päivän oli nestemäistä ruokaa, seuravana päivänä oli jo normaalia ruokaa, kun vatsa alkoi toimimaan, mutta sitten kolmantena päivänä siirryttiin suoliongelmaisen ruokaan. Toisena päivänä alkoi tulla kipuja, ruoka ei maistunut ja oli yleisesti tosi huono-olo. Uloste oli ihan vettä vaan alusta asti, se ei itsessään tuntunut miltään, eikä tarvinnut mitään rasvauksia tehdä. Kolmantena päivänä ulostuskipu oli jo melko tuskaista. Sitä voisi verrata synnytyssupistuksiin, ne ketkä tietää miltä ne tuntuu, ja muuten kuvailisin kipua kovana paineen tuntuna joka samaan aikaan tuntuu viiltävältä. Ajattelin asian olevan kuitenkin normaalia, sillä leikkauksesta oli niin vähän aikaa. Kipu liittyi aina siihen kun ruoka eteni suolistossa siitä entisen avanteen kohdalta ja sitten kun j-pussiin tuli tavaraa. Pidätyskykyä oli, mutta tunne oli niin epämiellyttävä, että kovin kauaa ei voinut pidättää. Olin hyvin tietoinen suolen liikkeistä ja kaikki tuntui epämiellyttävältä, siksi varmaan ei se ruoka maistunut, kun kaikki ongelmat tavallaan johtui siitä. Ja kun ei syönyt tarpeeksi ja lisäksi ulostuskertoja alkoi olla kokoajan enemmän ja enemmän, niin energiataso alkoi laskemaan kun ei saanut tarpeeksi ravintoa. Ja paino laski myös.

Vatsa heti avanteen sulun jälkeen

 Kotiin lähdettiin panadolin ja buranan voimalla. Vähän kyllä mietin, että kuinkahan jaksan, kun se yleinen vointi oli kuitenkin aika heikkoa. Uloste oli edelleen ihan vettä. Sain reseptin lopexiin (joka hidastaa suolen toimintaa) ja visibliniä neuvottiin ottamaan, jotta se uloste paksuuntuisi. Aloitin myös heti sairaalasta päästyä käyttämään vivomixx maitohappobakteeria. Kotona, kun vessa oli lähellä, meni ihan ok, ja vain öisin käytin suojaa. Mutta aina (!) kun lähti liikkeelle tai oli pitkään pystyssä, niin heti tuli vessahätä. Ja se oli ihan hallitsematonta. Ei voinut pidättää yhtään ja tuntui, että koko suoli tyhjeni. Ja se pakottava kipu oli läsnä. Kipu vaan paheni ajan kanssa. Lisäksi mulla oli pientä lämpöä ollut kokoajan sairaalasta pääsyn jälkeen.

Kolme viikkoa ”kärvistelin” ja sitten sain kohtalotoverilta vinkkiä, että kyseessä saattaa olla pussiitti. Ulostuskertoja oli joku 20 päivässä, verta toisinaan, maha oli kipeä ja sitä lämpöä oli myös. Otin yhteyttä sairaalaan ja minulle määrättiin kymmenen päivän antibioottikuuri. Jo toisena päivänä oireet helpottui! Tuntui ihan älyttömän hienolta, että yöllä kävi vain kerran vessassa (aiemmin 3-5 kertaa), pidätyskyky palautui, ei ollut kipuja ja lämpöily hävisi. Pidin kaikkia noita oireita normaalina, sillä leikkauksesta oli niin vähän aikaa. Onneksi otin yhteyttä sairaalaan!

Viikko antibioottikuurin jälkeen meni hyvin, mutta sitten taas vastaavat oireet palasivat. Otin taas yhteyttä sairaalaan. Sain uuden antibiottikuurin mutta halusivat myös tähystää, että josko siellä on jotain muutakin ongelmaa. Tätä ennen sovittiin jälkitarkastus käynti, jota aikaistettiin näiden ongelmien takia.

Jälkitarkastuskessa mulla oli lääkäri josta kovasti pidin ja johon usein osastolla ollessa törmäsin ”lenkillä” ollessa. Uskon hänen olleen yllättynyt ongelmistani, sillä osastolla ollessa olin kuitenkin aina liikkeellä ,kun törmättiin niin hän varmaan oletti asioiden olevan mallillaan. Hän muistutti, että joillakin tämä leikkaus ei tuo tämän parempaa tulosta. Alkoi itkettään, että kaikki tämä kärsimys ja hankaluudet itselle ja koko perheelle on saattanut olla ”turhaa” jos tämä on se lopputulos. Ajattelin jo, että ei olis pitänyt lähtee tähän leikkaukseen ollenkaan. Kadutti tosi paljon! Oon pilannut oman ja perheeni elämän…näin ajattelin…

Tähystykseen aika tuli nopeesti, alle kuukaudessa. Sitä varten tarvitsi tehdä tyhjennys… Mulla on paksusuolentähystykset tehneet tosi kipeää joten ilmaisin halukkuuteni lääkityksestä toimenpiteen aikana. Se oli ihan ok. En ottanut mitään esilääkitystä vaan minulle laitettiin kanyyli josta voidaan sitten toimenpiteen aikana laittaa heti vaikuttavaa kipulääkettä. Hoitajat oli ihania ja tähystys oli todella epämiellyttävä, mutta en tarvinnut kipulääkettä. J-Pussi näytti hyvältä kaikinpuolin. Takaisin päin tullessa huomattiin, että siinä jäljellä olevassa peräsuolen pätkässä on tulehdus. Mun CU oli proktiitti, eli ongelma oli siellä missä ennenkin.. Tosin nyt erona se, että tulehtunut alue oli paljon pienemmällä alueella kuin aiemmin. Tulehdusta alettiin hoitaa Azamun peräpuikoilla. Kahden viikon ajan aamuin illoin.

Vatsa noin neljä kuukautta avateen sulun jälkeen

Nyt kun tuosta tähystyksestä on noin kuukausi aikaa, niin tilanne on todella hyvä! On öitä kun ei tarvitse käydä vessassa lainkaan ja kipuja ei ole minkäänlaisia. Ulostuskertoja on ehkä keskimäärin 5-7 päivässä. Ruoan kanssa on ollut vähän ongelmia ja siihen liittyen kävin omakustanteisesti asiaan perehtyneellä ravitsemusterapeutilla, jolta sain äärimmäisen hyviä vinkkejä. Ja lopexia pitä käyttää. Mutta teen niistä asioista sitten ihan oman postauksen. Mutta tällä hetkellä, kun leikkauksesta on noin neljä kuukautta piakkoin, niin elän ihan normaalia elämää. Ja siis sellaista terveen ihmisen normaalia elämää. Voin tehdä asioita, käydä paikoissa, syödä ja juoda missä vaan. Liikkua! Ei tarvitse miettiä missä on lähin vessa, ei tarvitse kantaa vaihtovaatteita mukana. Jos lokakuun alussa kadutti koko homma ja mietin, että oon pilannut elämäni, niin nyt oon sitä mieltä, että olen kyllä saanut elämäni takaisin ja leikkaus oli onnistunut! Vatsan alue ei (ainakaan toistaiseksi) ole mikään nätti, mutta itseä se ei haittaa yhtään. Mielummin arpinen vatsa ja vino napa, kuin se hankala pidätyskyvytön elämä <3