Elämää j-pussin kanssa


 Elämää j-pussin kanssa 


Siitä on nyt lähes kaksi vuotta kun minulta poistettiin paksusuoli. J-pussi on ollut siis käytössä vajaa 1,5 vuotta. Piti tehdä jo hyvin paljon aiemmin tällainen tilanne tsekkaus postaus, mutta halusin odottaa, että on tuo ensimmäinen vuosi täynnä j-pussin kanssa. Kaikki lääkärit sanoivat, että menee noin vuosi ennen kuin j-pussi asettuu aloilleen ja lopputuleman voi vasta sitten nähdä.

Ruokavalio 

Ruokavalion kanssa on ollut vähän hakemista, varsinkin alkuun. Aiemmin kerroinkin, että kävin leikkauksen jälkeen omakustanteisesti asiaan perehtyneellä ravitsemusterapeutilla, jolta sain hyviä neuvoja. Uskon, että jos olisin vastaavia neuvoja saanut vielä silloin, kun taudin oireet olivat vähäiset niin olisin saattanut selvitä ilman leikkausta. Sen on nyt vasta huomannut kuinka iso merkitys sillä mitä syö, on siihen suolen hyvinvointiin, eikä siinä ole kauheasti joustaminen varaa, jos haluaa voida hyvin.

Tärkeää on varmasti, että löytää juuri ne omat jutut mitkä toimii ja mitkä ei toimi. Vaatii valitettavasti vain kokeilua jotta se oma balanssi löytyy. Itselle avain hyvinvointiin löytyy gluteenittomasta ja maidottomasta ruokavaliosta. Maitotuotteiden kanssa voi joustaa ilman ongelmia enemmän, kun taas gluteenia ei voi syödä kuin kerran ja tulee heti jo pieniä ongelmia. Yksi pizza, tavallista leipää sillon tällön tms niin ei vielä vie tilannetta pahaksi pitkäksi aikaa, mutta siihen se kannattaa sitten jättää.

Gluteeni aiheuttaa minulle pussiitin kaltaisia oireita ja useamman päivän gluteenilla herkuttelu saa aikaan pussiitin. Minulla on tämän reilun vuoden aikana ollut nyt viisi pussiittia, eli j-pussin tulehdusta. Siihen normaalisti syödään flagyl antibioottikuuri. Kolmella ensimmäisellä kerralla kuuri tepsi. Neljännen kuurin kohdalla huomasin, että huippaa kokoajan, kuin keinuvassa laivassa olisin. Soitin lääkärille, että minusta tuntuu, että se kuuri aiheuttaa tuon huippauksen ja se olikin sitten yksi kuurin  sivuvaikutuksista. Kuuri vaihdettiin toiseen ja niin loppui huippaus ja pussiitti helpotti. 

Sen verran inhottava vaiva se pussiitti kuitenkin on, että pyrin omalla ruokavaliolla välttämään sitä tilaa. Jos kuitenkin tulee joskus vedettyä pizzaa ja hampparia ilman huolta huomisesta, ja saan niistä oireita, niin silloin otan iltaisin ennen nukkumaan menoa vivomixx maitohappobakteerin. Parissa päivässä taas olo helpottaa. Tavallista maitohappobakteeria syön kyllä päivittäin, aamuisin, jokapäivä, mutta tuo vivomixx on sen verran kalliimpaa etten sitä niin sanotusti arkikäytössä syö. Vitamiineista syön B-, C- ja D- vitamiinia, lisäksi foolihappoa, omega3, kalkki ja magnesiumia. Rautavalmisteista ei ole vielä löytynyt sopivaa.

Kasviksia syön melko normaalisti. Toistaiseksi sellaiset mitkä ei sovi on raaka paprika ja sienet. Hedelmiä olen syönyt hyvin monipuolisesti ja mitään ehdotonta mikä ei sovi ei ole. Monille voi hedelmien kuoret, esim mandariinissa tai viinirypäleissä aiheuttaa ongelmia, mutta itselleni ei tule niistäkään ongelmia. Marjoista mustaviinimarja on tosi huono. Se ei sovi mehuna eikä esim smoothien joukossa marjoina. Tätä ongelmaa oli vaikea löytää, ja tämä vähän harmittaa, kun on pakkanen täynnä viime kesänä tehtyjä mustaviinimarjamehuja. Mutta tästäkin herkusta luovun ja voin ennemmin hyvin.

Joka aamu syön gluteenitonta kaurapuuroa jossa on yleensä lusikallinen maapähkinävoita joukossa ja Alpron vaniljajogurttia lusikallinen tai kaksi päällä ja mansikka mehukeittoa. Tää on mulle toimiva aamupala. Jos tulee kiire lähtö töihin niin banaani ja Alpron mustikkajogurtti toimii hätäiseen lähtöön. Joskus myös iltapalani on jotain näistä. Muut päivän ruoat on ns.ihan normaalia ruokaa mutta en syö siis gluteenia, maitotuotteita enkä kokolihaa. Ja näillä pärjään tosi hyvin. Ruoka voi olla tulista ja maustettua, ne ei tuota ongelmia. Kahvia juon ihan normaalisti ja alkoholikaan ei aiheuta ongelmia. Tosin jos oikein juhlat on, niin hyvä nesteytys kannattaa muistaa. 

Mahataudin sairastin kerran tässä viime vuonna. Parissa tunnissa menin niin heikkoon kuntoon, että jouduin ambulanssilla sairaalaan. Tästä viisastuneena; heti jos tulee jotain mahatautiin viittaavaakaan niin hyvä nesteytys heti käyttöön. Elektrolyytti juomaa, urheilujuomaa, kaikenlaista sokeri ja suolapitoista nestettä, jotta se kroppa ei kuivu..vähän sama kuin pienten lasten kanssa. 

Tavallista normaalia elämää

Leikkausten myötä olen voinut alkaa elämään ihan tavallista normaalia elämää. Vessassa käyn varmaan keskimäärin 5-7 kertaa päivässä ja yöllä 1-2 kertaa. Melko harvoin on sellaista yötä ettenkö kävisi lainkaan vessassa, mutta niitäkin on muutama ollut. Pidätyskykyä on ja enää vessaan ei tule kiire, niinkuin ennen tuli. Elämä on muuttunut niin paljon paremmaksi. Ennen sairaus määritti ja rajoitti koko elämää niin paljon. Nyt voin harrastaa, käydä lenkillä, käydä syömässä, ylipäätään syödä normaalisti ja ilman keskeytystä, ilman kipuja.. 

Jossain kohtaa minua huippasi usein, varsinkin aamuisin. Teetin sitten fimlabin kautta itselleni verikokeet, joista selvisi, että hemoglobiini oli 89. Soitin taysiin, joka teetti uudet kattavamman verikokeet ja niistä selvisi, että myös rauta-arvot olivat vähäiset. Kaksi kertaa kävin rautatiputuksessa, jonka jälkeen olo koheni.

Stressi on edelleen iso tekijä siihen, että voin hyvin.
Onneksi olen nykyisin sellaisessa työpaikassa missä on terve työilmapiiri ja työn tekeminen ei aiheuta sitä negatiivista stressiä. Olen myös koittanut karsia muitakin negatiivisia asioita ympäriltäni, mitä paremmin voin myös henkisesti, niin sitä paremmin voin fyysisesti. Tie tähän pisteeseen on ollut pitkä ja rankka. Välillä todella rankka ja koko leikkaus on kaduttanut monta kertaa. Mutta nyt voin sanoa, että sain elämäni takaisin. Elän normaalia elämää. Kuinka kiitollinen ja onnellinen voinkaan tästä olla.

”Leikkaa tästä” on nyt virallisesti ”leikattu tästä”. Vatsan arvet on parantuneet hyvin. Nekin mitä jäljellä on, ovat vain muistutus siitä, että minkä mankelin läpi piti mennä jotta voin juuri nyt olla näin onnellinen tästä tilanteesta. Kuka tietää kauanko tämä tilanne pysyy tällaisena, mutta siihen asti nautin tästä kaikesta kiitollisena. 






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avanteen sulku ja j-pussin käyttöönotto

Miltä avanne näyttää?

Leikkauspäivä, paksusuoli veks!