Suolistoleikkaus, leikkauspäivä tuli!

Nyt tuli sitten leikkauspäivä, se on 28.1. Soitto tuli kolme päivää sitten ja olen siitä asti sulatellut asiaa taas uudestaan. En ole oikein saanut nukuttua. Monta asiaa pyörii mielessä. Tämä on mun ensimmäinen nukutus ja leikkaus. Siinä ei kuulemma oo mitään pelättävää mutta tottakai sitä miettii. Paljon mietin myös näitä käytännön järjestelyjä täällä kotona sillä aikaa kun olen sairaalassa ja myös se toipumisjakso kun on kantamiskielto päällä. Mun lapset on 1- ja 3- vuotiaat. Vanhempaa ei tarvitse nostaa kuin autonistuimeen ja sieltä pois, mutta nuorempaa pitää nostaa usein. Tarvitsen siis kotiin apua 24/7. Myöskin sen takia pitää olla kokoajan joku muu lasten kanssa, että jos jotain tapahtuukin.

Leikkauspäivä tuli kuitenkin suht nopeasti, sillä 3.1 minut pistettiin jonoon, kiireellisyysaste 2. Leikkauspäivä on kuitenkin helpotus, vaikka jännittää. Hyvä, että tuli näin pian.

Ohje ohutsuoliavanneleikatulle

Sain aiemmalla käynnillä oppaan suolistoleikkaukseen tulevalle. Silmäilin sen läpi heti silloin. Opas sisältää ihan perus käsihygienia asioista siihen kuinka sängystä noustaan leikkauksen jälkeen. Asia konkretisoituu enemmän ja enemmän. Tulevana maanantaina tapaan hoitajan, avannehoitajan ja lääkärin. Sillon saan varmasti lisää tietoa kaikesta. Ja piirretään myöskin avanteelle paikka.Sitä varten saan tussin kotiin, jotta voin vahvistaa ääriviivoja seuraavan viikon.

Sitä ku miettii kaikenlaista tällaisen tilanteen edessä, niin yksi asia on se, että mikä on järkevä paikka sille avanteelle. Monesti näkee, että avanteen kanssa pidetään housuja jotka ei mene avanteen päälle. Mutta onko se tarpeellista vai makuasia vai mukavuusasia? En tiedä. Täytyy laittaa maanantaina lempihousut jalkaan, niin menee vyötärökorkeus ainakin niistä housuista sopivasti sitten avanteen kanssa.

Ravitsemus ennen leikkausta

Tänä aamuna juuri mietin, että mikä tässä taudissa on pahinta tällä hetkellä. Vastaus vaihtelee… Aamulla kun mulla on ne vaikeimmat hetket ja käyn jatkuvasti vessassa, niin se ottaa päähän. Ottaa päähän, että pitää yht äkkiä lähtee juokseen vessaan ja jättää lapset lattialle keskenään puoli pukeissa, jos on vaikka vaatteiden vaihto kesken. Tai kun syötät nuorimmaista, niin ruokailuhetki keskeytyy kokoajan.

Mitä useampi vessakäynti niin sitä enemmän tulee myös kipuja. Tällä hetkellä kipuja on lähes kokoajan, koska vessakäyntejä on niin paljon. Just sillä hetkellä ne kivut tuntuu ikävimmiltä tässä asiassa. Mutta sitten kun on aamusta selvinnyt ja pitäis alkaa päivää suunnitelemaan, niin se ahdistaa. Uskaltaako lähteä mihikään ja jos uskaltaa niin milloin ja minne. Missä pääsee hyvin vessaan lasten kanssa. Ja tietysti on pakattava mukaan kaikenlaista tavaraa. Vai onko tänään taas niin vaikea päivä, että ei pysty lähteen mihkään ja TAAS on lapsilla kotipäivä. Se harmittaa sillä hetkellä eniten, että lapset kärsii. Onneks ei oo lunta, vesikelit helpottaa tätä tuskaa vähän, että ei oo hyviä ulkoilukelejä.

Mutta eniten harmitti eilen se ajatus, että en voi tuota nuorimmaista leikkauksen jälkeen ottaa normaalisti syliin. Hän on kova poika halaileen ja tykkää olla sylissä ja aina on syliin päässyt. Kuinka mahtaa reagoida kun äiti ei nostakaan syliin niin kuin ennen… Toivottavasti sairaalassaolo ei kestä leikkauksen jälkeen kauan, niin pääsen edes nopeasti kotiin ja olemaan lasten lähellä..