Kun keho muuttuu

Minä ja minun kehoni

Oon tässä viime aikoina miettinyt omaa suhtautumista kehooni. En ennen ajatellut, että mulla olis mitenkään erityisen hyvä vartalo, olisin halunnut olla lihaksikkaampi. Muotoja on aina puuttunut. Nenä on vino, silmät ja korvat eriparia, hiukset on ohuet ja on kaksoisleuka vaikka en oo lihava. Kauheesti kaikkia huonoja puolia osas etsiä itsestä. Olin päättänyt, että kunhan tästä pääsen sairauden kanssa sellaiseen tilanteeseen, että voin kuntoilla kunnolla niin sitten hankitaan vähän niitä lihaksia ja pidetään huolta kehosta. Nyt huomaan ajattelevani, että vitsit sillon oli kyllä hyvä kroppa...

Raskaana ollessa keho muuttuu paljon, muutokset tulee pikkuhiljaa ja silti yht äkkiä huomaa olevansa valtava, mutta se ei haittaa koska syy on hyvä <3 Nyt kehoni on muuttunut lyhyessä ajassa vähän riutuneeksi ja lisäksi vatsasta työntyy ulos jotain mitä en tunnista osaksi itseä. Hoidan sitä kuin jotain ulkopuolista asiaa. Pidän siitä huolta, mutta pidän sen irrallisena itsestäni tunnetasolla. Onneksi se on pussissa piilossa suurimman osan ajasta. Miksi se häiritsee? Mitä sillä on väliä? Miksi on niin vaikea hyväksyä itseään ja muutoksia? Tämän asian kanssa on tehtävä töitä. Itse kuitenkin ajattelen, että jokainen on juuri hyvä sellaisena kuin on. Se, miten muita kohtelee, on se miten määrittelen muita ja haluan itseänikin määriteltävän. Keho on kuitenkin vaan se kuori siihen todelliseen kauneuteen...tai rumuuteen...

Oon vihainen sille paksusuolelle joka sai lähtöpassit, että piti sen aiheuttaa nyt tälläistä mullle. Helpompi syyttää jotain konkreettista, niin syytän sitä :D Sen takia mun kroppa on nyt muuttunut. Ja NYT sitten arvostan sitä kroppaa joka mulla oli. Toki mun kohdalla on vielä mahdollisuus sille, että kaikki palaa ennalleen. Jos niin käy, niin lupaan arvostaa kroppaani ja pitää itseäni tarpeeksi hyvänä.

 

Mutta ennen kaikkea alan kehittämään omaa ajattelutapaa itsestäni, asioista, muista ihmisistä ja elämästä yleensä. Oon viime aikoina kuullut pari sellaista hyvää "neuvoa", joita aion noudattaa jatkossakin. Ensimmäisen neuvon sanoi Aamulehden artikkelissa nyt sata vuotta täyttävä vuorineuvos: "Ikinä en ole ketään moittinut, vaikka aihetta olisikin ollut. Se ei johda mihinkään hyvään." 

Se on niin totta. Asioita voi ilmaista niin monella eri tavalla ja kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen. Toinen hyvä neuvo tuli Eevi Teittiseltä, jota seuraan Instagramissa. Hän puhui siitä, että aamulla kun herää ja aivot on vielä siinä vaiheessa täysin "tyhjät" kaikesta informaatiosta ja hälystä, niin ennen kuin katsoo puhelinta tai tekee mitään niin päättää, että millainen päivä tästä päivästä on tulossa. Oon noudattanut tätä keinoa ja täytyy sanoo, että se toimii. Jokainen voi määritellä itselleen sen, että mikä se päivän suunta sitten onkin, mtä itse tarvitsee. Päättääkö, että tänään annan itselleni luvan vaan olla, tuleeko tästä päivästä hyvä päivä, tänään riittää että vain selviän, tänään en murehdi.... Itse oon käyttänyt paljon sitä, että tänään on hyvä päivä ja myöskin, että tänään saan levätä. 

Oli mun keho sitten millainen tahansa, niin se ei ole se kuka minä olen. Sielu on se mikä tekee meistä sen mitä olemme. Mitä MINÄ olen.